Morjens!

Olen freelancer-graafikko Tampereelta ja kevytyritykseni nimi on Lance Graphics.

Lapsesta saakka mielikuvitustani on kehuttu, samalla kun olen harrastanut piirtämistä ja katsonut mainoksia. 90-luvun lapsena aloin myös kiinnostua tietokoneista, joten oli luontevaa yhdistää nämä kiinnostuksen kohteet ammatiksi, kuten opinto-ohjaaja yläasteella suositteli. Ala-asteella aloittelin grafiikan tekoa tietokoneella Wordilla säätäen ja yläasteella olin tehnyt jo parit nettisivut koodaten, toiset ATK:n lopputyönä. Sain kehuja erityisesti hyvästä visuaalisesta silmästä, joka siivitti kohti graafikoksi opiskelemista.

Valmistuin painotuotantoassistentiksi vuonna 2004 hyvin arvosanoin. Vuotta myöhemmin suoritin asepalvelukseni varusmiesgraafikkona.

Vuodesta 2019 viime vuoden loppuun toimin superpesisjoukkueiden Manse PP Edustus ry:n viestintävastaavana. Olin osana mediatiimiä, palkattuna vapaaehtoisten keskellä. Vaikka tulin pesäpallopiirien ulkopuolelta, toteuttamani videot saivat eniten katselukertoja sekä suunnittelemani fanituotteet kävivät kiitettävästi kaupaksi.

Vuosien varrella portfoliooni on kertynyt kokemusta kuvaamisesta, mainossuunnittelusta ja lehden taitosta. Olen suunnitellut ja päivittänyt verkkosivuja ja -kauppoja monilla alustoilla. Olen työskennellyt myynti- ja mainostoimistoissa ainoana graafikkona niin itsenäisesti, kuin myös osana ryhmää. Myös asiakasrajapinnassa olen työstänyt erilaisia graafisia tuotteita yhdessä asiakkaiden toiveita kuunnellen ja ideoiden. Lisäksi olen myös yli 15 vuoden ajan toiminut freelancer-graafikkona ja luonut painotuotteita, nettisivuja ja mainoksia sekä kuvannut monille yrityksille ja yksityishenkilöille. Osaan luoda yritysilmeitä sekä noudattaa sellaisia. 

Luovuus on minun juttuni. Mielikuvituksestani ammentaa konseptin tai sloganin jos toisenkin ja tykkään leikkiä sanoilla. Myös kokemus ja avoin luonne luovat minulle hyvät edellytykset suoriutua työtehtävistäni. Aistin trendaavia juttuja ympärilläni ja tykkään päivittää visuaalisia elementtejä, mutta arvostan myös ajatonta ja laadukasta. Pyrin jatkuvasti kehittymään ja olen kiinnostunut uusista tekniikoista ja alustoista. Tunnen hyvin alan ohjelmistoja ja työskentelen jatkuvasti Adoben ohjelmien sekä WordPressin kanssa. Tulen luontevasti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, olen joustava ja sopeudun nopeasti erilaisiin tilanteisiin. Opiskellessa, asiakaspalvelutyössä ja nuorisotyön johdossa olen oppinut paljon ryhmätyötaitoja sekä yksilöllistä ongelmanratkaisukykyä. Hahmotan ja hallitsen hyvin laajoja kokonaisuuksia, minkä lisäksi olen huolellinen yksityiskohdissa. Olen tehokas, mutta samaan aikaan rauhallinen sekä huumorintajuinen työntekijä, joka luo ympärilleen positiivista ilmapiiriä ottamalla kaikki huomioon.

Harrastan alaa liippaavien asioiden lisäksi juoksua, pyöräilyä ja retkeilyä. Pidän myös musiikista, äänikirjoista, jääkiekosta ja kirpputoreista. Nautin matkailusta, oli se Norjaan autoilua, kotimaan haltuun ottoa tai vaikka mökille pyöräilyä.

Työskentely kanssanne tarjoaisi erinomaisen tilaisuuden olla mukana kiinnostavissa oman alan töissä.

Pistä viestiä!

 

Jukka Sipilä
Graafinen suunnittelija
Lance Graphics

jukka.sipila@gmail.com
Puh. 041 434 5606 (myös WhatsApp)